perjantai, 24. kesäkuu 2016

Piirustuksia

Joskus hyvin harvoin taiteellinen puoleni pääsee esiin. Viime aikoina muusa on ollut unilla ja kynäkin kovin tutisee, joten nämä väkerrykset ovat melko vanhoja. Minä muuten vihaan kuvien postaamista Vuodatukseen, koska niiden rivitys ja asemointi on suorastaan tuskallista, jos ei täysin mahdotonta.

 

Collieaiheinen lumihiutale vuodelta 2014, tehty netin lumihiutalegeneraattorilla.Alvahiutale1.jpg

Toinen lumihiutalegeneraattorin tekonen. Tässä aiheena belgianpaimenkoira.Belgihiutale1.jpg

Minun näkemykseni belgianpaimenkoira groenendaelista. GIMPblack___musta_by_belgiter-d57x4et.jpg

Eräälle nettipalstalle piirtämäni kaaviokuva, mistä koiria yleensä sopii silittää. Tehty GIMPillä.PetAreas.jpg

Vanha kuva, joka on piirretty Paintilla keskustelupalstan haasteeseen: miltä näyttäisi, jos koiriesi rodut sekoitettaisiin. Minulla on vain yksi koira, joten lainasin vanhempieni silloisia koiria. Mitä rotuja kuvassa on sotkettu?seropitm.jpg

 

Näistä kuvista uusin. juolkaistu alunperin FB:n collieryhmässä. Olen yrittänyt jonkinlaista kielivitsiä vääntää. Tehty GIMPillä.

HAUhow.jpg

Saa värittää! Jos julkaiset jossakin väritetyn kuvan, toivoisin tiedotusta kommentteihin.

HAU3.jpg

Lyhytkarvainen collie viime vuodelta. GIMP

Nahkasiluetti1.jpg

Vastaavasti pitkäkarvainen collie. Näissä kahdessa on pohjalla sama luonnos.Pehkosiluetti1.jpg

Kaikkia kuvia koskee tekijänoikeuslaki. Ethän julkaise niitä edelleen ilman lupaa.Väritetyn värityskuvan saa julkaista, mutta toivoisin ilmoitettavan nimeni ääriviivojen piirtäjänä.

keskiviikko, 8. kesäkuu 2016

Värikoodattuja käytöstapoja

Naamakirjasyötteeseeni tuppaa melkein joka päivä joku jako keltainen nauha -kampanjasta, koska olen useammassa usean tuhannen jäsenen koiraryhmässä.

Ei, kyse ei ole koirien geenitutkimuksen vapaaehtoisesta rahoittamisesta. Keltainen nauha tarkoittaa "pysy loitolla" eikä sitä tarvitse ostaa. Idea on ilmeisesti saanut alkunsa hevoskisoissa käytössä olevista punaisista ruseteista, joita kiinnitetään potkivien hevosten häntiin, jotta muut eivät erehtyisi tulemaan liian lähelle.

Äkkiseltään idea saattaa vaikuttaa hyvältäkin. Mutta mistä lähtien tavalliset käytöstavat on täytynyt koodata eri värisillä nauhoilla ja varusteilla?

Hyvien käytöstapojen mukaan vieraisiin koiriin ei kosketa ilman omistajan lupaa. Työkoiriin ei kosketa ollenkaan. On kohteliasta tervehtiä ensin koirakon ihmisosapuolta ja kysyä, saako koiraa silittää. Sama koskee herkkupalojen antamista ja muita huomionosoituksia. Ja kannattaa uskoa, mitä sanotaan. Omaa holhokkia, oli se koira tai lapsi, ei pidä päästää muiden koirien luo kysymättä ensin. Jos koiranomistaja näyttää olevan keskellä koulutushetkeä, ei ehkä kannata mennä häiritsemään.

Tulee mieleen tosin yksi tilanne, jossa voisin kuvitella jonkinlaisen varoituksen olevan paikallaan. Jos on käsissä koira, joka saa paskahalvauksen jo pelkästään uteliaista "saako sitä silittää"-kyselijöistä. Toisaalta siinä tapauksessa joutuu jo itse kauempaa huutelemaan varmuuden vuoksi, että älä tule, tämä pelkää. Tai siirtymään itse kauemmas. Aina löytynee joku, joka ei ole koskaan kuullutkaan jostain värikoodauksesta.

Vaikka koira olisi nauhoitettu, ei ulkopuolinen voi tietää, kuinka lähelle juuri sitä koiraa saa mennä, ja koskeeko se nauha vain koiranulkoiluttajia vai kaikkia ohikulkijoita. Jollekin riittää, ettei koiraa huomioida mitenkään. Toisen pitäisi saada 10 metriä ilmatilaa ympärilleen. Ruvetaanko seuraavaksi värikoodaamaan etäisyyksiä?

Keltainen on myös hieman erikoinen väri tähän koodiin. Sitä käytetään kyllä huomiovärinä, mutta yleensä punaista käytetään varoittamaan vaarasta, joita tässä tapauksessa voi olla vihaisuus tai tartuntatauti. Moni heijastinvaruste on keltainen, mutta niiden kantajilla ei ole mitään muuta ideologiaa kuin näkyä muulle liikenteelle. Pitääkö seuraavaksi kampanjoida keltaisia heijastinvarusteita vastaan sekaannusten välttämiseksi?

Sen ajan ja vaivan, joka kuluu tämmöisen uuden asian tallomiseen suuren yleisön tietoisuuteen, voisi käyttää paremminkin, kuten vaikka opettamaan sille suurelle yleisölle, kuinka mikä tahansa koira kohdataan oikein kotona ja kadulla. Nauhakampanja unohtaa ne kiltit koirat, joihin saa kyllä koskea, kunhan kysyy ensin luvan. Kuka valistaa käytöstavoista tavallisia lemmikkejä kohtaan?

Me ohitamme nauhalliset koirat samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Koirani tunnustelee yleensä hieman jäätä, jos vaikka vastaantulijasta saisi kaverin, mutta kyllä se uskoo, jos totean, että nyt noita ei kiinnosta, me jatkamme matkaa. Jos kevyen liikenteen väylällä ohitse käveleminen on toiselle koiranomistajalle ongelma, ottakoot itse tilaa.

Ohessa tyhmä kuva tyypillisestä suomalaisesta epäsosiaalisesta koiranulkoiluttajasta.

 

 

 

nAUHA.jpg

 

keskiviikko, 4. marraskuu 2015

Mitä kotiisi kannat

http://www.hs.fi/elama/a1446521201629

Tämä artikkeli herätti tunteita lemmikkipalstoilla. Artikkelissa, tai oikeastaan kolumnissa, toimittaja kertoo, kuinka palautti "tarkkaan harkitun" koiranpennun kahden viikon kuluttua kasvattajalle, koska se ei herättänyt hänessä oikeanlaisia tunteita. Yritin miettiä, mitä sanottavaa minulla olisi aiheesta, mutta eksyinkin muistelemaan sitä aikaa, kun Alva tuli minulle.

Kuusi vuotta ja neljä päivää sitten tähän kellonaikaan nökötin todennäköisesti turkulaisessa puistossa illan viimeisen pissatuksen merkeissä päivälleen kahdeksanviikkoisen colliepennun kanssa miettien, miksi kutsuisin sitä ja mitä helvettiä olin tällä kertaa mennyt tekemään. Olin hakenut sen samana päivänä junalla Helsingin rautatieasemalta, jonne kasvattaja toi sen minua vastaan.

(Ja jos joku haluaa ärähtää pennun hakuolosuhteista, kerrottakoon, että kävin kyllä katsomassa pentuja niiden ollessa 5-viikkoisia, lisäksi Alvan emä oli paikalla luovutushetkellä. Alva on rekisteröity rotukoira, ja siitä on laadittu asianmukainen kauppakirja.)

Kun kasvattaja ja Alvan emo Joy katosivat metrotunneliin vieviin portaisiin ja ihmisvilinään, jäin yksin pennun kanssa seisomaan tasanteelle. Silloin alkoi sydäntäsärkevin vinkuna, jonka olen milloinkaan kuullut. Astelin pentu sylissäni johonkin rauhallisempaan nurkkaan ja mietin, miten ihmeessä saisin sen rauhoittumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. Se kirjaimellisesti huusi ja se huuto kuului: "Äiti, tule takaisin!". Jälkikäteen ajateltuna tuo on ihan kauheaa. Minä olin ostanut koiranpennun kuin minkäkin orjan ja vielä riistänyt siltä emon ja kaiken tutun. Puristin pentua rintaani vasten ja koetin jutella sille niitä näitä tyynellä äänensävyllä. Toivoin, että se kuulisi sydämeni sykkeen ja tyyntyisi sen jyskeeseen.

Minä en leimautunut pentuun saman tien. Tuo surkea vikinä ei laukaissut minussa kaikenvoittavaa halua suojella ja pelastaa. Mutta minä nyt en ole mikään äitihahmo muutenkaan. En olisi ikimaailmassa vaihtanut sitä enää toiseen, mutta oloni oli jotenkin etäinen. Jos ajattelisin asiaa liian tarkasti, hautautuisin siihen. Junamatka kotiin sujui hämmentyneen innostuksen vallassa. Pitkäaikainen toive oli viimein toteutunut. Mitenhän kaikki lähtisikään sujumaan?

Illalla kotona oli aika tehdä soittokierros ja kertoa kaikille, että minä olinkin tästä lähtien lauma. Kukaan ei tiennyt, että aioin hankkia koiran. En ollut halunnut kuunnella mitään estely-yrityksiä tai kauhistelupuheita. Äidissäni tämä herätti pettymystä ja epäluottamusta, mikä tuli ilmi paljon myöhemmin. Sain myös odottamattoman nimiehdotustulvan. Yksi ehdotus muuntui paremman puutteessa Alvaksi ja nimellä oli tarkoitus kutsua pentua se ilta kokeeksi. Kaikkihan tietävät, kuinka siinä käy... No, tosi kaunis nimi ja sopii tälle koiralle, joten nappivalinnan tein.

Silloin illalla pimeässä, tuli myös ajateltua, että olen mennyt tekemään melkoisen hankinnan. Pelotti, osaisinko kasvattaa siitä yhteiskuntakelpoisen lemmikin. Miten pärjäisimme maailman hyrskeissä?

Toisin kuin kolumnisti, minä olen kasvanut koirien kanssa. Olin haaveillut enemmän ja tutkinut vähemmän, joskin harrastuksiini kuuluu koirakirjojen ja artikkelien lukeminen. Tiesin aika tarkalleen, mihin olin sekaantumassa. Hyvä on, en aavistanut kuinka rasittavaa on olla vastuussa kaikista lenkityksistä ja ruokinnoista yksin, mutta tiesin kyllä mahdollisesta sotkusta, ulkoilusta, ruokinnasta ja tuhovimmasta. Ja siitä, miltä tuntuu lämmin ja karvainen koiran keho omaa ihoa vasten. Miltä tuntuu kiintymys. Minä tiedän myös, miltä tuntuu, kun eläinlääkäri kertoo, ettei mitään ole tehtävissä, ja painaa lopetuspiikit lemmikin ihon läpi. Miltä tuntuu kaivaa hautaa perheenjäsenelle ja parhaalle ystävälle.

Ensimmäiset puoli vuotta tai ainakin kuukausia tuntui jotenkin siltä, että minulla on vain jonkun toisen koira hoidossa. Mutta silti se oli ihanaa enkä olisi koirasta vapaaehtoisesti luopunut (+ se olisi tehnyt tyhjäksi kaiken sen, mitä olin sen kanssa siihen asti tehnyt). Rakastan koiria ja sellaisen hoitaminen on minulle tavallisesti ilo. Koiran ollessa noin vuoden ikäinen, alkoi tulla tunne, että se on ihan oikeasti minun ja joskus kahden vuoden paikkeilla se alkoi hitsautua kunnolla kiinni. Alva oli helppo pentu ja se on nyt aikuisenakin kiltti ja helppo pidettävä.

Toinen ero kolumnistiin on se, että koska tiesin, mihin olen sotkeutunut, tiedän myös, miltä lopputulos tuntuu. Kiintymys ei tule ilmaiseksi. Se tehdään. Viettämällä aikaa keskenään. Kaksi viikkoa on hirvittävän lyhyt aika oppia tuntemaan yhtään mitään. Etenkin, kun kyseessä on koiranpentu, joka kasvaa ja muuttuu hirvittävää vauhtia. 

Minä olen koiraihminen. En vain omista koiraa. Ajatus elämästä ilman koiraa tuntuu mahdottomalta. Alva ei tietenkään elä ikuisesti, mutta jonain päivänä joku toinen koira perii sen manttelin. Joku pentu, joka tullessaan tuntuu jonkinlaiselta hoitolaiselta, sitten omalta ja lopulta tajuaa, että siitä on tullut melkein ylimääräinen käsivarsi samaan tapaan kuin siitä edellisestäkin aikanaan tuli.

Kiitos Netta, koira, joka opetti minulle kaiken, mitä minun tuli koiran kiintymyksestä tietää.

 

keskiviikko, 4. marraskuu 2015

Meidän rallitokoura

Enpäs ole pitkään aikaan julkaissut mitään koiraharrastukseeni liittyvää. Yksi syy pitää blogia oli alunperin kirjata ylös edistymistä lajissa kuin lajissa, mutta minä en vain osaa pitää harrastuspäiväkirjaa. En myöskään kauhean mielelläni lue muiden treenipäiväkirjoja, koska en vain viitsi kahlata läpi muistiinpanoja tai tiiliskiven kokoista palkkia siitä, kuinka Lumi/Siis/Toffee tai mikä sen nimi nyt onkaan seisahtuu väärä tassu edellä luoksetulon pysäytyksessä tai kallistelee päätään kaukoissa.

Mutta jos listaisin meidän rallitokouraa tai ehkä enemmänkin videoita tähän mennessä.

Kaikki alkoi möllikisoista Ylöjärvellä itsenäisyyspäivänä 2013. Saatiin 100 pistettä ja voitettiin mölliluokka. Olisin ilmoittanut Alvan jo alokasluokkaan, mutta se oli täynnä. Meillä on vahva tokotausta, mutta rallitokoa ei ollut muistaakseni treenattu juuri kyltteihin tutustumista enempää.

Kennelliitto tunnusti lajin vappuna 2014 ja me kisasimme ihan oikeasti lajin ensimmäisissä "virallisissa" kisoissa Ylöjärvellä. Nämä olivat muistaakseni vielä yökisat. Kisoja oli toki ollut jo aiemmin rallytokoyhdistyksen alla ja aiemmin tuloksia keränneet koirat saivat jatkaa aiemmassa luokassaan. Alva menetti 10 pistettä siitä, että se korjasi asentoaan eteentulossa ja yksi taidettiin ottaa jostain muusta kauneuspilkusta. Arvostelu rallitokossa on toisinaan hätkähdyttävän tiukkapipoista, vaikka lajia markkinoidaan rentona.

Seuraavan kerran meidät nähtiin kehässä elokuussa 2014. Tuollakin radalla oli jotain kauneusvirheitä ja menetimme muutaman pisteen.

Kolmannesta kokeestaan Alva sai myös ykkösen ja koulutustunnuksen siihenastisen kisauransa huonoimmilla pisteillä enkä ollut lainkaan tyytyväinen kokeeseen. Alva oli laiska ja vetelä ja itse annoin harmistukseni näkyä ja kuulua, mikä ei tietenkään koiraa innostanut ja mistä tietenkin rokotettiin pisteitä ilmeisten virheiden lisäksi.  Tämäkin koe on videoitu, mutta en ole näemmä kehdannut julkaista sitä, koska en löydä sitä.

Sitten pääsimmekin harjoitusmaaleiksi tuleville rallytokotuomareille. Olisin halunnut treenata jo avointa luokkaa, mutta meidät oli sijoitettu alokasryhmään. Otimme sen kisanomaisena harjoituksena. En valitettavasti päässyt näkemään arvosteluamme, vaikka ne oli ilmeisesti tarkoitus näyttää meille.

Kierros 1.

Kierros 2.

Ensimmäiset avoimen luokan kisamme menivätkin sitten ihan mönkään. Alva hyllytti karkaamalla kehästä, tätini mukaan ilmeisesti kentälle ajaneen auton häiritsemänä. Isäni oli hieman ennen luokan alkua lähtenyt paikalta, joten Alva saattoi luulla isäni tulleen takaisin Sain Alvan mukaan loppuradalle ja taapersimme sen sitkeästi läpi.

Tässä ratatreeni kesältä. Alva menee aika kivasti ainakin vireen puolesta.

Ja se meidän lyhyen uramme kohokohta, avoimen luokan voitto 99 pisteen radalla. Oikeasti hyvät koirat olivat tosin kotonansa valmistautumassa Suomen mestaruuskisoihin, jotka olivat viikkoa myöhemmin. Me emme päässeet joukkueeseen, kun Alva hyllytti sen ensimmäisen kokeen emmekä saaneet tulosta ajoissa. Pari viime hetken peruutuspaikkaa kokeisiin meni myös ärsyttävästi sivu suun. Ikään kuin armas koirani olisi arvannut, mitä hyväksytty tulos siitä kisasta olisi tarkoittanut. Emme mahtuneet myöskään piirimestaruusjoukkueeseen, mistä olin hieman pettynyt :( Tosin olin sanonut, että jos meidän kisavarmuutemme on tätä luokkaa, tulos voi olla mitä tahansa hyllyn ja sadan pisteen väliltä.

Tuossa kisassa Alvalla oli hyvä vire ja puolessa välissä rataa alkoi jännittää, teenkö vielä jonkun emämokan tai kiehuuko koiralla yli, kun meni niin kovaa. Ei se kyllä videolta näy muuten, kuin 1, 2, 3 -askelsarjassa varmistelen liikaa ja koira sen vuoksi hidastelee istumisessa. Olisinpa vain antanut mennä ja koira olisi tehnyt ihan itse.

Meidän suurin ongelma on epätarkkuus. Minä olen jäykkä ja äkkinäinen ohjaaja. Saisin paikoin viestiä koiran kanssa paremmin. Koira voisi ehkä osata joitain asioita teknisesti paremmin, mutta Alva on kyllä ihan hyvä, jos vaan ohjaaja pysyy kärryillä.

Lisäys 22.4.2016

Alva sai toisen ykkösen avoimesta luokasta, kun pääsimme peruutuspaikalle TAMSK:n loppiaiskisoihin. Ajelimme paikalle bussilla ja pakkanen oli kirpeä. Kaksi pistettä meni pilkkuvirheistä ja sijoituimme toisiksi. Alva oli kisoissa ihanan reipas. Hallissa oli tosi huono puhelimen kuuluvuus ja puhelimen akku tykkäsi kyttyrää pakkasesta, joten tuli äidin kanssa sovitun kyydin kanssa vähän hätä. koko suoritus ei ihan näy videolta, koska minulla ei ollut kuvaajaa mukana.

Heti perään olimmekin seuraavana viikonloppuna YLÖKK:n kisoissa Pinotiellä. Tulos 92 pistettä ja kolmas sija, kun yksi kisaajista sai hyllyn taskusta törröttävän hihnanpään ansiosta. Alva kävi kuumana, mölisi ja oli vähän epätarkkuutta. Tämä oli kolmas ykkönen, joten seuraavaksi on kehissä voittajaluokan harjoittelu. Tämän ja edellisen kisan arvostelulomakkeessa on ollut maininta iloisesta yhteistyöstä ja sekös sydäntä lämmittää!

sunnuntai, 21. joulukuu 2014

Mikä siitä tulee isona?

Kissasiluettikk.jpg

Tähän alkuun kuva uudesta ovikoristeesta. Olin sahannut vanerisiluetin tuossa jonain kesänä, mutta vasta tänä syksynä sain aikaiseksi maalata sen. Sitten keksin, että siitä voisi tehdä kyltin tai koristeen ja kiinnitin siihen silmukat. Sitten löysin edullista nauhaa ja siitä tuli ripustusnaru.

Pari muutakin askaretta alkaa olla valmiina kotiin tuotavaksi.

Tykkään tehdä tuommoisia juttuja. Siksi olenkin miettinyt, että pitäisikö minun ammattini olla jonkin valmistamista. Sen tiedän, että en halua toimistotöitä. No, niitä ei onneksi tyrkytetä, lienee konekirjoittajista ja kaupan alan ihmisistä ylitarjontaa. Käsityöläiseksi minulla ei ole kokemusta ja taitoa, ja sillä pärjätäkseen pitää löytää sellainen juttu, joka kiinnostaa asiakkaita ja osata tehdä se hyvin. Tuskin sellaista lahjakkuutta saa parin vuoden ammattikoulutuksessa? Samanlaisia ongelmia muutenkin alempana mainitun eläinalan kanssa.

En ole koskaan tehnyt asiakaspalvelua, enkä tiedä, miten pärjäisin siinä. En ole kuitenkaan luonnostani myyvä ihminen. Arvioni jostakin tuotteesta voisi olla liiankin rehellinen. Jos yleensä edes tiedän siitä muuta kuin nimen ja hinnan. En myöskään piilottele kasvonilmeitäni kovinkaan mielelläni, joten pokan pitäminen jossain kassalla asiakkaan raivotessa kahden sentin pyöristyksestä voisi olla ylivoimainen tehtävä.

En mielelläni tunge toisten tilaan. Siksikin joku myyntityö olisi minulle vaikeaa. En halua häiritä. Voisi olla vaikeaa olla myös vartija tai poliisi. Ottiko tuo mies juuri jotain hyllystä ja pani taskuunsa salaa? Pitäisikö minun puhuttaa häntä? Huomaisinko, jos hän valehtelee? Niin, olen varmaankin täysin sokea valheille. Raivostuttava piirre, jonka takia joko uskon kaiken tai epäilen kaikkein totisinta tottakin. Lähihoitajistakin kai tulee olemaan pulaa. Epäilen kuitenkin soveltuvuuttani alalle. Lapsista en tiedä mitään enkä siksi kestä niitä kuin vartin kerrallaan, joten lapsia sisältävä työ on myös vaikeiden listalla.

Pidän eläimistä.  Paljon. Harrastuksen muuttaminen ammatiksi voi kuitenkin syödä siitä sen ilon. Huomasin sen piirtäessäni tilauskuvia. En halua enää piirtää maksusta. Moni eläinammattilainen on yrittäjä, ja sellaisella voi olla taloudellisesti hankalaa. Lisäksi alalle on tunkua. Moni nuori naisihminen tahtoo eläintenhoitajaksi, koirankouluttajaksi tai trimmaajaksi. Ala on pienipalkkaista ja fyysistä. Koirankouluttajaksi taas pitäisi olla paljon kokemusta ja jonkinlainen koulutus. Ei minulla riitä pokka pistää pystyyn koirakoulua, kun olen yhden kivan seurakoiran saanut kasvatettua aikuiseksi.

Teollisuus? Teollisuudessa on paljon sellaisia tehtäviä, joista minulla ei ole aavistustakaan. Suhtautumiseni on varovaista. Teollisuuden palveluksessa hukkuu helposti massaan ja minulla on taipumusta yrittää pistää silmään. Suurten hallien salatut elämät ovat ehkä osasyy, miksi kouluni meni pieleen. Minulla ei ollut oikein kuvaa, mitä varten opiskelin.

Joku ehdotti minulle, että hankkisin ammatin, jossa voisi olla ulkona. Sopii minulle, vaikka olen vilukissa. Mutta mitähän sellaisia ammatteja on? Eräopas? Riittääkö Pirkanmaalla kävijöitä safareille ihmettelemään perieurooppalaista pusikkoa. Pois en täältä lähde, tulihan minulle koti-ikävä jo Turussa. Myönnän kyllä, että nautin siitä, jos saan kertoa ihmisille jostain tai esitellä jotain selllaista, jota heidän ei tarvitse ostaa. Muita luonnossa kulkijoita taitavat olla metsätyökoneiden kuljettajat.