Herääminen on yhtä vaivihkaista kuin nukahtaminen. Yhtäkkiä vain huomaan olevani hereillä omassa sängyssäni valoisassa huoneessani. Mieli haluaa ehkä vielä palata unen ja mielikuvituksen valtakuntaan, mutta jossain vaiheessa on katsottava kelloa ja noustava ylös. Aamu kulkee aina samaa rataa. Silmälasit, keittiö, Aamulehti. Aamupesu, pukeminen, aamupala. Sitten ulos, kouluun tai koiraa viemään.

Nyt on loma. Eli koiraa viemään. Pian kaikki muuttuu. Tai oikeastaan siihen on iäisyys. Noin reilu kuukausi tai vajaa kaksi, jos kaikki menee suunnitellusti - tai siis sen mukaan, mitä aletaan pian suunnitella. Minä lähden omilleni. Pääsin opiskelemaan. Ja siitä alkaa tarina. Ei kovin kummallinen, luulen. On tuhansia samankaltaisia, mutta ei samanlaisia.

Ja minulla alkaa uusi elämä.