Tämäkin teksti on julkaistu keskustelupalstalla alunperin. Laitanpa sen tännekin, koska kertoo olennaisesti tuon ajan puuhistani koiran kanssa.

Olipa kerran Reija, joka sattumoisin hankki collien, jonka hän nimesi Alvaksi. Näkipä hän myös kuvan valjakosta, jossa oli collieita. Alva varttui vuoden ikään ja Reija vei sen tapaamaan sisaruksiaan. Paikalla sattuikin olemaan tuon kuvassa nähdyn valjakon ohjastaja. Häneltä Reija sai vinkin valjaiden hankintapaikasta ja siitä se lähti.

Aikanaan valjaat tulivat. Ne haettiin pyörällä tekijän luota, joka oli Reijan asuinkaupungissa opiskelemassa. Reiska laittoi valjaat koiralle ja pyöräili kotiin. Pitipä kokeilla, vetäisikö koira, mutta eihän se sitä vielä älynnyt. Niinpä illalla koitti ensimmäinen treenikerta.

Reija haali asunnostaan kaiken painoksi kelpaavan ja päätyi sitomaan vetoliinan päähän muovipussillisen vesipulloja. Lihapullilla aseistautuneena hän vei koiran ja vetovermeet ulos nurmikolle, lämmitteli hiukan koiraa ja laittoi sen valjaisiin. Pulla oli oivallinen syötti eikä koira aluksi edes tajunnut vetävänsä jotain perässään. Kun se sitten huomasi "juuttuneensa kiinni" se aneli emäntäänsä päästämään itsensä irti, mutta emäntä ei heltynyt, vaan heilutteli kiusaavaa makupalaa kuonon ulottumattomissa. Silloin Alva ponnisti ja näin se havaitsi juuttumisen loppuneen. Näin se loppui toisenkin kerran ja kolmannen. Lopuksi vaellettiin yhdessä puiston ympäri muovipussi pulloineen perässä laahaten. Sitten Reiska riisui valjaat ja vei koiransa kävelylle.

Koitti toinen treenikerta. Alva muisti herkulliset lihapullat ja suorastaan imeytyi valjaisiin. Lihapullat olivat loppuneet, mutta ei hätää, narupallo ei ollut vielä kadonnut. Muovipussi oli vaihtunut säkkiin ja sinne oli ilmestynyt pari pulloa lisää. Taas kierrettiin ympäri puistoa. Reija mutisi jotakin seuraavasta treenikerrasta, ei muka tiennyt, mitä silloin tekisi.

Yhdessä Alvan kanssa marssittiin ostamaan vetovyötä. Se oli halpa malli ja sitä piti heti kokeileman. Alva oli aluksi hyvin hämillään. Vetää sai, vielä kunnolla, mutta emäntä ei tullut perässä. Nakkiakin olisi pitänyt saada, mutta se viipyi ja viipyi. Emännän ajohaukku oli kyllä niin innokasta, että Alva päätti juosta eteenpäin, jos unisaalis odottaisi siellä.

Kauppareissulla Alva kohtasi miltei tulikokeensa. Reija oli ostanut pulkan ja vetovaljaatkin sattuivat olemaan repussa. Koira valjaisiin, ostokset pulkkaan ja valjaat kiinni vetovyöstä kähvellettyyn joustonaruun ja naru kiinni pulkkaan. Varmistusnaru vielä puuttui, mutta onneksi pulkassa on vetonaru ja koiran talutushihnalla sitä jatkamalla syntyi oivallinen sivuunvetäjä. Sitten lähdettiin. Reija läähätti ja puuskutti, koska ei meinannut pysyä ihmisiä keilaavan vetokoiransa perässä. Hän vannoi vielä opettavansa elukalle kiertokäskyn.

Nyt Reija vannoo lisäksi kohottavansa kuntoaan. Mitä sitä koirajuoksemaan, kun ei jaksa juosta, puhumattakaan hiihtämisestä surkealla rinkulalla, jota laduksi ja koiravuoroksi kutsutaan. Kolme kertaa koiransa painoisena olisi vain eläinrääkkääjä istuessaan itse pulkkaan. Mutta jouluna pääsee potkukelkkailemaan, sitä Reija ei jätä välistä. Juhuu!