Noustessani bussiin ei kyllä yhtään tehnyt mieli lähteä treenaamaan. Kumma kyllä, nyt treenien jälkeen ei ole yhtään sellainen olo, ettei olisi pitänyt lähteä. Eli kai se oli sitten tosi hyvä treeni.

Tänään oli vuorossa pöytä ja pujottelu. Kertasimme pituuden, muurin, pussin ja aan nousukontaktit. Sitten kokeilin taas sylikäännöstä kahdella hypyllä ja sitten hypyllä ja putkella. Kokeilin myös yhtä juttua itsekseni. Usutin Alvan j-koukun muotoiseen putkeen, juoksin itse ulkokaarella ja kiljaisin putken lopussa vasenvasenVASEN. Alva, joka osaa suunnat vetoharjoitusten pohjalta, kyllä hoksasi jekun ja haki heti minut putken ulostulon vasemman puolelta. Hyvä koira. Alvalla on muuten hirveä imu putkeen. Ja vähän muillekin esteille. Odotan sitä päivää, kun se alkaa treeneihin mennessä vetää ihan simona kentälle/hallille, ihan niin hyvin koulutettu se ei meinaan ole, etteikö se innostuessaan vetäisi.

Pöytätreeni oli yksinkertainen. Usuta koira pöydälle, palkkaa ja kutsu se alas sieltä. Kokeile uudestaan hypyn kanssa. Mä odotin jotain, no, vähän teknisempää. Alva meni heti pöydälle. Nyt minun täytyy vain opettaa se pysymään siellä varmasti ajanlaskun loppuun ja poistumaan vasta komennosta. Hidastaakohan se paljon, jos elikon opettaisi menemään maata siihen? Kokeilin sitäkin ja hiukan vihjaamalla sain Alvan menemään pöydälle maaten ja palkkasin siihen. Joskus se tarjoillee sitä heti itse.

Namit alkoivat loppua ja treenasin sylkkäriä pallon kanssa. Pallon on hankala, koska se sinkoaa helposti naapurikentälle ja varovasti heitettäessä se on koiran mielestä tylsä. Alva kuumusi sitten pallosta sen verran, että alkoi roiskia oikein kunnolla. Tuli mieleen yhden nettipersoonan, Tanzen Ansa-groenendael näkemilläni videoilla.  Paitsi että Ansa pysyy Tanzella käsissä, Alva sinkosi mihin sattuu, kun osaaminen on mitä on tällä tasolla ja en odottanut että pitkäkarvainen collie pääsisi niin lujaa! Mitenkähän mä tulen pärjäämään sen haaveideni belggarin kanssa... Kutkuttaa tosin sekin ajatus, että jos toi pällie on oikeasti noin nopea, niin mihinkähän me päästäänkään, jos se ei sitten osoittaudu krooniseksi rimojen tiputtelijaksi... Hyppytekniikka- ja ohjaustreenit, hoi!

Viimeiseksi saimme pujottelukepit kentälle naapurikehästä. Itseksemme saimme tehdä kuutta keppiä, joista kahdella ensimmäisellä parilla eli neljällä kepillä oli ohjausverkot. Muut houkuttelivat koiriaan nameilla, mutta mä sävelsin taas omiani. Menin pujottelun alun (sen pään, jossa oli ohjurit) luo ja naksautin, kun Alva meni keppien luo. Vähän palkan suuntausta ja se tunki sinne väliin seuraavalla kerralla. Vältin käsillä näyttämistä, jos en ollut palkkaamassa, sillä tahdon koiran hoksaavan välien hakemisen niin paljon itse kuin mahdollista. Se nokkela kilometrikuono alkoikin tajuta sopivalla naksauttelulla ideaa, mutta töitä saa vielä tehdä. Potuttaa hiukan, kun irtokeppini ovat jonkun sukulaisen vajassa valovuosien päässä enkä voi treenata keppejä niin kuin haluan.

Lopetimme treenit kokonaan verkotettuun kujaan. Loppupäässä kouluttaja odotti namikipon kanssa. Alva meni aluksi tylsistyneen näköisenä hihnan kanssa, mutta kun se hoksasi namialustan ja otin hihnan pois, niin johan se paineli kujan läpi. Ajattelen, että voisi ottaa kujaa ja parikeppitreeniä (sitten kun saan ne irtarini takaisin itselleni) rinta rinnan ja rakentaa Alvalle täydellisen ja näyttävän pujottelun. Parikepeillä (2 x 2-menetelmä, Susan Garrettin metodi, minulla oma muunnelmani) opetan välien hakemista ja kujalla itsenäisyyttä ja vauhtia.

Treenien lopuksi ampaisin bussiin ja ehdin siihen helposti.