Minulla oli viime tiistaina hammaslääkäri, joten en jaksanut päivittää blogia maanantai-illan treenikerran osalta. Silloin kuitenkin tehtiin A.

A:lla pysäytyskontakti ei taida alussa tulla toimimaan. Alva ei saa ponnistusvoimaa kavuta ylös, jos se vielä pysäytetään ensin. Joten annoin mennä juoksuna ylös. Alastulossakaan se ei viitsisi pysähtyä, mutta kun on pakko. Alva meni heti yli, ei arastellut yhtään.

Treenattiin muutakin, mm. aloitettiin siivekkeenkiertoharjoitukset ja jatkettiin pujottelua, mutta mä en tajunnut antaa koiralle välillä taukoa, joten se oli aika tylsä treeni.