15.10.2011 Alva suoritti hyväksytysti BH-kokeen Raision Haunisissa, Turun käyttökoirien järjestämässä ja Jorma Impilän tuomaroimassa kokeessa. Siellä oli viisi ohjaajaa koirineen, joista neljä oli dobbermannia, ja minä pitkäkarvaisen collien kanssa ainoa muunrotuinen. 

Saavuin paikalle hyvissä ajoin, paperit tarkastettiin ja ostin elämäni ensimmäisen kisakirjan. Odotimme taas ikuisuuden jotain, Alva vaikutti lösähtäneeltä ja minä uskoin mahdollisuuksiemme menneen edeltävien viikkojen sateiden myötä. Mutta ei hätää, tänään oli poutapäivä ja pari edellistäkin oli ollut. Sitten alkoi koirien tarkastus. Tarkistettiin mikrosiru ja nartuilta myös juoksu. Meillä oli kaikki kunnossa. Sitten arvottiin suoritusjärjestys ja niin jouduimme ruskean dobberinartun pariksi ja ensimmäisiksi paikallaoloon. Tuomari meinasi sotkeutua sanoihinsa ja lähettää toopen paikalle vaikka oli äsken sanonut suuremman numeron makaavan. No, asia korjautui helposti ja niin me aloitimme paikallamakuusta.

Minä tyrin paikallamakuussa ohjausten suhteen, koska en ollut tajunnut kysyä, mitä saan tehdä itse ja mihin pitää odottaa lupa. Että sillain. Koira kuitenkin meni maaten ja pysyi siellä asianmukaisesti, vaikka paikka oli sille vieras, samoin toinen koira ja minäkin olin ihan selin ja hiljaa. Kesken makuun yleisössä alettiin rykiä ja ehdin jo säikähtää, että nytkö se lähti sieltä. No ei lähtenyt, sillä siellä se odotti, kun reippaasti suoriutunut parini sai kaavionsa tehtyä ja pääsin hakemaan koiraa. Alva painoi korvia alas kuin häveten, mutta sitten sille valkeni, että kaikki oli hyvin. 

Sitten dobberi meni paikallamakuuseen ja me aloimme seuraamiskaavion. Ihme ja kumma minä en hermostuksissani alkanut stepata mitään. Itse asiassa en tuntenut lainkaan hermostusta, sillä sellaiset oli puhallettu paikallamakuun aikana pois.  Lähdin siis seuraamiseen ryhdikkäänä suoraan eteenpäin katsoen ja askelia laskien. Tämä oli se rytmi, jota treeneissä oli harjoiteltu silloin, kun se onnistui, ja kokeessa koira olikin juonessa mukana. Se pysyi tiiviisti vierellä, piti varmaan ihan ookoo kontaktia, sitä en tiedä, koska arvostelu pyyhkiytyi jo mielestäni ja suoritusta ei videoitu enkä itse nähnyt koiraani. Ja kun tunsin koirani lämmön vasemmassa reidessäni, viimeisetkin epäilykset pyyhkiytyivät ja itse kaavio meni oikein mainiosti. Henkilöryhmässä aloin tuijottaa koiraa ja sekoilin muutakin, mutta se siitä.

Vapaanaseuraamiseen lähdimme henkilöryhmän läpi. Sävelsin taas jotain omiani siellä, mutta osaaminen tuli selväksi. Alva väljensi seuraamista siinä kohtaa rutkasti, mutta ei jättäytynyt jälkeen tai edistänyt. Poistuttuamme ryhmästä se liimautui taas vasempaan jalkaani ja sitten mentiin taas kaaviota. Se menikin taas paremmin kuin olin uneksinutkaan.

Sitten meidän murheenkryynit. Jäävät. Komentaessani istumaan koira oli ensin istunut ja sitten tiputtautunut makuulle. Ilmeisesti se oli epävarma, mitä oltiin tekemässä. No, muuten liike meni hyvin. Maahanmeno oli tosi hieno, se oli reipas ja täsmällinen, mutta tuomarin mielestä luoksetulo oli hidas. No oli se ehkä vähän, mutta ei minusta niin kamala, että siitä olisi niin iso asia pitänyt tehdä. Sivulle se siirtyi hienosti.

No, pääsimme läpi, mutta parimme ei. Se karkasi paikallamakuusta, mutta meidän suorituksemme ei siitä häiriintynyt. Pari ei onneksi kiinnittänyt meihin huomiota karatessaan,

Kaupunkiosuus suoritettiin erään kaupan pihassa ja se sujui tältä kaupunkikoiralta mallikkaasti. Paitsi arvostelussa se tuli kovin levottomaksi. Tätä täytyisikin harjoitella, se ei ilmeisesti ole tottunut ohjaajien välisiin keskusteluihin.

Kiitos Alva! Hieno koira!