Tänään aktivoin Alvaa treenaamalla jonkinlaista esineruutua. Pakkasin erinäisiä tavaroita mukaan ja marssin lähipusikkoon, jossa kiinnitin Alvan koivunriuskaan ja tallasin epämääräisen nelikulmion kolmen kiven ja pölkyn väliin. Mahtoi se olla hullu näky, koska en ollut vaivautunut mihinkään erityisen syrjään ja yhdelle ohi kulkevalle collienulkoiluttajalle selitinkin tohkeissani, mitä olin tekemässä.

Sitten esineen piilotukseen. Valintani osui vessapaperirullan hylsyyn. Kovasti koitin haistella tuulta ja arvailla, mihin kohtaan ruutua se olisi paras viedä koiran oppimisen optimoimiseksi. Minä en ole hyvä optimoija. Vien aina esineet vääriin paikkoihin ja teen liian vaikeita harjoituksia. Ja Alvahan näki koko operaation, kun kävin pudottamassa veskirullan jäännökset ruudun oikeaan takanurkkaan, tuulen alapuolelle. Silti se etsimään päästessään haahusi sinne tänne. Se tuntuu vakaasti uskovan, että tallattu alue tarkoittaa makkararuutua tai kummallisen syheröistä makkarajälkeä ja haistelee jokaisen neliösentin maasta - aloittaen luonnollisesti ruudun vasemmasta etunurkasta.  Ensi kerralla järjestelen esineet ylätuuleen, saapahan koira kokeilla ilmavainua oikein helposti. 

No, muisti se tietenkin, että olin touhuillut jotain siellä takanurkassa, ja meni nuuskimaan. Rullankin se merkkasi, mutta makkararuutuajatus taisi kutittaa mielessä, sillä se kiersi hyvin tarkasti moneen kertaan tallattua takarajaa. Aikansa haahuiltuaan ja edelleen ilman makkaraa se lopulta päätyi takaisin hylsyn luo ja poimi sen sitten suuhunsa, kun ei oikein muutakaan keksinyt. Ja mitäs se ohjaaja tuolla hihkuu? Ai, sinnekö pitäisi jotain viedä. No, Alvahan vie.

No, minä en koskaan viitsi lopettaa harjoituksia lyhyeen. Seuraavaksi oli vuorossa kynän piilotus. Arvelin, että kynä olisi vaikeampi, joten kävelin vain ruudun poikki ja paluumatkalla pudotin sen näyttävällä käsieleellä heinikkoon. Alva haahuilee taas, merkkaa kynän pariin kertaan ennen kuin lopulta nostaa sen. Minä hihkaisen kehua ja käännyn kaivamaan palkkaa koiralle. Ja samassa huomaan, että esine on kadonnut sen suusta! Pienen pähkäilyn jälkeen Alva hakee pudottamansa kynän uudelleen ja lelukauppa on taas hetken auki.

Seuraavaksi vien Alvan näkösuojaan. Luulen seuraavan esineen olevan niin vastustamaton, ettei koiraa tarvitse paljon komentaa sitä etsimään. Moka. Leluna joskus käytetty hanska näyttää unohtuvan Alvalta saman tien, jos se edes tajusi, että vein sen sille tallatulle alueelle kumpareen taakse. Lähetyksen jälkeen se tarkastaa ruudun vasenta etunurkkaa säntillisellä tarkkuudella - maavainulla joka ainoan heinänkorren nuuhkien. Pitkien minuuttien, collieidensa kanssa palaavan ohikulkijan kanssa käydyn juttutuokion, turhautuneen ärinän, lukuisien ruudun ulko- ja sisäpuolelle suuntautuneiden eksentristen haahuiluretkien ja ainakin yhden uudelleenlähetyksen jälkeen se lopulta eksyy oikeaan suuntaan haistelemaan jokseenkin oikean sorttista hajua ja lopulta hihkaisen jo poispäin kävelevälle juttukaverille: "löytyi!" Seuraava näkölähtö on koiralle myös liian vaikea ja päätän harjoituksen kynän kanssa kokeiltuun pistoon, eli ruudun poikki ja esine maahan paluumatkalla. Sehän oli käytännössä melkein nouto, Alva varmaan näkikin hanskan jo lähtöpaikalta.

Mutta ainakin Alvan työasenne on melkein kohdallaan. Se pysähtyi useaan kertaan toljottamaan katselemaan pysähtyneitä rotutovereitaan, mutta jatkoi useimmiten ilman eri käskyä haistelua ja pysyi ruudussa. No, kyllähän mä tiesin, että se siellä pysyy. Se häiriintyy helposti ja jää katsomaan, mutta se ei onneksi karkaa mihinkään.

Alvalla on tapahtunut myös mielenkiintoista kehitystä. Minusta se roikkuu köysilelussa entistä kiihkeämmin. Ja se on tekemisissään muutenkin tarmokkaampi ja painostavampi. Onkohan se kasvanut nyt oikeasti aikuiseksi koiraksi? Se kun on koko ikänsä ollut hämäävän lunki ja pikkuvanha. Olen myös viime aikoina havainnut sellaisen jännän tunteen, kuin Alva olisi ollut minulla aina. Se on sitä yhteen kasvamista. Jotain muutakin on viime aikoina muuttunut: Alva on alkanut nukkua yönsä mun jaloissa sängyssä. Tosin viime yönä se murjotti ja nukkui lattialla.

En ole päivittänyt sitä edelliseen postaukseen, mutta Alvan kuvaustulokset vahvistettiin Kennelliitossa jo yli kuukausi sitten. Lonkat olivat valitettavasti E/E, liiton lappusesta en juuri kirjaimia enempää kostunut, kun siellä on vain ne samat listaukset vikojen vaikeusasteesta eikä mitään yksilöllistä tietoa kirjainten lisäksi. Kyynärien kuvat olivat puhtaat.  Alva onneksi kävelee vielä hyvin ja rakastaa liikuntaa.