Tottiskentällä Turun Vätissä kävi tänään toimittaja.

Aiheena hällä oli koirankoulutuskenttien vähyys alueella ja yleisissä puistoissa treenaavien ihmisten aiheuttama närä.

Tamperelaisille tuttavilleni tiedoksi, että Turussa on palveluskoirakenttiä ainakin Vätissä, n. 3 km keskustasta, ja Haunisissa, muistaakseni jotain 10 km keskustasta, mutta Raision puolella. Agilitykentät ovat rykelmänä Liedossa ja muutama yksityinen kouluttaja muualla. Tokokenttiä en tunne yhtään, mutta tässä asuinpaikkani lähellä on parikin yksityistä kouluttajaa. Yksityiset harjoittavat koiria lähinnä omissa halleissaan/liiketiloissaan, liekö heillä ulkoharjoituksiakin jossain. Kupittaanpuistossa kokoontuu paljon treenaajia ja ihan kurssejakin siellä järjestetään. Mahtaakohan tämä keskustan tuntumassa ja vilkkaasti liikennöidyssä puistossa olla tuon "närän" aiheuttaja? Minä en ole ikinä kuullut, että puistossa harjoittelevat häiritsisivät ketään, paitsi niitä, joilla on aina roskia silmissä ja piikkejä takapuolessa. Vinttikoirilla onTurussa hauskaa, vaikka kaiketi hekin toivoisivat itselleen lisää tiloja. Metsämäessä on raviradan sisällä rata greyhoundeille ja muille vinttikoirille. Vätissä on myös rata, mutta se lie vaatimattomampi ja muunrotuisten juoksijoiden käytössä.

Jos Kuppiksella treenaajat ärsyttävät, eikö heille voisi osoittaa paikaksi vaikka pesiskentän hiekkapäätyä? Siellä ei useimmiten tapahdu yhtään mitään, mitä nyt pari kertaa vuodessa siellä on sirkus tai tivoli. Ylöjärvellä tokoa treenaavat koirakerholaiset kysyivät ja saivat kaupungilta luvan harjoitella erään asuinalueen jalkapallokentällä yhtenä iltana viikossa, vaikka heillä on omakin kenttä. Asuin tuolla kesän ja käytin minäkin vuoroa. Minusta on hienoa tulla tuolla tavalla vastaan. Myöntäisiköhän Turku luvan, jos kysyisin lupaa käyttää läheistä jalkapallokenttää koiratanssiliikkeiden opetteluun? Nyt treenailen puiston nurmikolla ja yritän pysyä poissa ulkoilijoiden tieltä.

Koirat ovat saaneet viime vuosina paljon ikävää mainetta. Uutisoidaan vakavia purematapauksia, jopa kuolemaanjohtaneita, sitten kuitenkin pikkunaarmutkin muutetaan karmeiksi raateluiksi keltaisen lehdistön hampaissa, kakkakiista on jokakeväinen ja milloin mitäkin. Positiivisiakin juttuja ilmestyy silloin tällöin. Osa vain on kirjoitettu niin ällösöpöön tyyliin, että ei-eläinihmiset pitänevät meitä koiraharrastajia aivan tärähtäneinä. Ja minä haluaisin joskus lukea kivenkovaan faktaan perustuvia juttuja, joissa asioita ei pureskella vaahtokarkeiksi suuren yleisön takia, joka sitten lukee yksinkertaistukset ihan väärin.

Suomi on tiukkapipojen luvattu maa. Täällä ei koiraa saisi laillisesti pitää irti juuri ollenkaan. Niinpä monet tekevät sen laittomasti. Minäkin. Meillä suomalaisilla olisi täällä Euroopan unionissa eniten lääniä juoksuttaa koiria ketään häiritsemättä ja silti kaikista niuhoin suhtautuminen. Toisaalta etuina meillä on jokamiehenoikeus, joka sallii lenkkeilyn myös metsissä (vaikka inhoankin sekoilla jonkun samperin remmin takia pusikoissa), kulttuuri sallia koirien matkustelu julkisilla (olen kuullut, että joissain maissa ei lemmikkejä saa tuoda julkisiin ja onpa minultakin ranskalainen vaihto-oppilas kummastellut bussissa, saako koirani ihan oikeasti olla mukana)  ja rotujen rajoittamattomuus. Ihmetyttää, että miksei Suomessa mahtuisi ulkoiluttamaan koiria vähän vapaammin, jos koirat Euroopassa mahtuvat ihan hyvin juoksentelemaan omistajiensa mukana ilman hihnaa, vaikkei siellä kai edes saa lampsia noin vaan toisten metsiin, jos siellä nyt enää metsiä onkaan, kun on niin paljon ihmisiä.

Koirien vapaanapitoon tulisi minusta suhtautua vapaamielisemmin, mutta toisaalta vaarallisiin koiriin puuttua vakavammin. Jonkun hörhön tai juntin omistama raivohullu rakki saa terrorisoida lähiseutuaan kauan, ennen kuin se poistetaan katukuvasta. Sitten hörhö tai juntti hankkii uuden ja potkii senkin vihaiseksi. Useimmiten hörhöt haluavat koirille vihaisen koiran, koska ihmispurijan sentään poliisi hakee jossain vaiheessa pois. Toisten omaisuudelle tai terveydelle vaarallisiin eläimiin tulisi välittömästi puuttua. Rotukiellot eivät auta. Jos sakemanni, pitbull (joita ei kai Suomessa aitoina edes virallisesti ole, joku väitti) ja rotikka kielletään, hörhöt jalostavat sitten vihaisen labradorin tai sheltin ja pilaavat niidenkin maineen.

Jotta koira oppisi tottelemaan, on sitä koulutettava ja harjoitettava juuri siinä ympäristössä, jossa tottelemisen on tapahduttava. Jos koiraa harjoittaa vain kotipihalla, se totteleekin vain kotipihalla. Tästä seuraakin koiraihmisten lentävä lause: "Kyllä se kotona osaa!" Jos koulutus tapahtuu vain autioilla kentillä, voi koira olla kuriton kenttien ulkopuolella, kun on kaikenlaisia hajuja ja kulkijoita. Jotta koira olisi varma tottelija kaikkialla, on sitä harjoitettava monipuolisesti erilaisissa ympäristöissä. Minun on pakko harjoittaa koiraani myös puistossa ja jalkakäytävällä, vaikka käynkin kentällä, koska muuten koirani oppisi koulutuksen koskevan vain kenttää. Koulutus on kokonaisvaltaista.

Kun koiraa ei koskaan pidetä vapaana, vapaudesta tulee koiralle jotakin aivan erityistä. Sitten sattumalta karkuunpäästyään koira onkin aivan mahdoton ja omistaja on uudessa tilanteessa ymmällään. Minun koirani ei piittaa, vaikka hihna putoaisi. Se ei tarvitse fyysistä sidettä minuun pysyäkseen lähettyvilläni.  Olen vielä tarkoituksella valinnut rodun, jolla asia on joko sisäsyntyinen tai hyvin helppo kouluttaa: sillä on korkea yhteistyöhalu, halu kulkea lauman mukana, pieni tai olematon riistavietti ja kyky kokea makupalat, erilaiset lelut ja leluton leikki palkkioiksi. Tiukkapipojen hihnoissa koirista tulee tottelemattomia ja vihamielisiä, niidenhän ei tarvitse fyysisen esteensä takia koskaan oppia todella tottelemaan tai sietämään muita.

Koirien kouluttamisen jalkauttamisella puistoihin voisi olla positiivisia vaikutuksia. Kun tavalliset kotikoiratkin koulutetaan ja niiden omistajat oppivat eläintensä mielenliikkeitä, koirien elinolot paranevat ja niistä tulee helpommin hallittavia. Olisi vähemmän kiinninapsivia ja räkyttäviä pieniä karvapalloja. Tavalliset seurakoirat omistajineen eivät kuitenkaan useimmiten ole niitä, jotka aiheuttavat vaaratilanteita, vaan ne ihmiset, jotka hankkivat liian vaikean koiran itselleen ja jättävät sen vailla koulutusta, tapakasvatusta ja valvontaa. Rottweiler, saksanpaimenkoira ja näiden erilaiset eksoottisemmat, vieläkin "hurjemmat" lajitoverit eivät ole jokamiehen koiria. Hyvällä omistajalla nämä ovat mainioita koiria ja ensikertalainenkin voi olla hyvä omistaja, mutta ulkonäkö, koko ja hurjuus on väärä peruste hankkia koira. Ei se osoita mitään "munaa" että on itse ainoa olento, jota oma koira ei pure, vaan se, että on saanut vähän vaikeammankin koiran käyttäytymään kauniisti ja, jossei nyt ihan kaikkien sydänystävä olekaan, koira kuitenkin sietää muita olentoja, ellei ole todellinen tarve puolustaa isäntäänsä.

Ja vaikka kuinka kasvatettaisiin ja koulittaisiin, niin kaikista koirista ei välttämättä tule luotettavasti tottelevaa koiraa tilanteeseen kuin tilanteeseen. On omistajan vastuulla tunnistaa, kuuluuko oma eläin valiojoukkoon vai ei. Tottelematonta, hallitsematonta tai vihaista koiraa ei tule laskea irti ja vihaista ei etenkään minkäänlaiseen kontaktiin lauman ulkopuolisten kanssa, vaikka jokin sääntö sen sallisikin. Jos omistajan oma järki ei riitä, ympäristön paine sitten sanelkoot asian, mutta minä en todellakaan pidä siitä, että väännetään liian tiukkoja lakeja ja niuhotetaan niistä, koska kaikki koirat eivät ole hurjan metsästysviettisiä tai aggressiivisia.

Minun unelmakaupungissani olisi jokin oikeasti pitkä lenkkipolku tai useampi, jolla koiran saisi päästää irti ja sen läheisyydessä ei sijaitsisi asuinrakennuksia. Polun maasto olisi sellaista, että näkyvyys olisi hyvä, mutta ei täysin steriili. Poln yhteydessä olisi avoin niitty tai peltomainen alue, jolla voisi leikittää tai juoksuttaa koiraa ja mahdollisesti jotain kiipeilytelineitä. Paikallinen koirakerho voisi vaikka talkoilla auttaa sen ylläpidossa esim. järjestämällä kevätsiivouksia.  Metsästysviettiset koirat tosin tarvitsisivat edelleen omat aidatut alueet. Jotkin ulkokentät voisi sallia tiettynä viikonpäivänä tottelevaisuuskoulutuksen käyttöön. Katualueella olisi tiheään roskiksia. Kaikki siivoaisivat roskansa ja vain hallitut koirat olisivat irti sellaisissa paikoissa, joissa niistä ei ole häiriötä.

Jos kaikki säännöt yhtäkkiä poistettaisiin, seuraisi todennäköisesti aluksi kaaos. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat piskit ryntäilisivät valtoimenaan sinne tänne, koska laki. Sitten säädettäisiin kahta kamalammat lait ja koiravihaajat räiskisivät haulikoillaan ja myrkkysyöteillään sinne tänne, koska ovathan koirat nyt hirmuisen vaarallisia. Tai, jos eduskunta ja vihaajat on ajettu maanpakoon, niin ehkä tilanne vain normalisoituisi. Vihaiset koirat katoaisivat, kun niiden omistajat huomaisivat yhtäkkiä olevansa erittäin epätoivottuja ja räyhääjäkoirien majailevan valtion kennelissä - tai haudassa.  

Koiravihaajien ja pelkääjien mielestä mä varmaan olen itsekäs lantakasa. No, minä en voi sille mitään, etten tajua heidän näkökulmaansa. Koska mun mielestä kammoisia ja vihaisia ihmisiä ei olisi, ainakaan niin paljoa, jos koirat oikeasti osaisivat käyttäytyä yhtä hyvin kuin minun nykyinen nelijalkaiseni. 

Siinä purkaus tällä kertaa. Katsotaan, olenko samaa mieltä vielä vuoden kuluttua.