Mun motivaatio treenata Alvan kanssa ei oo kovin korkea, kun jälkeä ja ruutuja en uskalla tehdä kuin porukoiden pihalle. Porukoilla on lupa juoksuttaa koiria naapurin pellolla, mutta saiskohan sinne tehdä jälkeäkin...

No, tein yhden lyhyen jäljen kotipihalle. Koirannappuloita joka askelelle laskien. Se on vaikeaa ja tuntee itsensä kankeaksi. Joku selkävaivainen kertoi netissä virittäneensä putken namien ripottelua varten. Pitäisiköhän minunkin kokeilla? Laitoin jäljelle esineenkin, rikkinäisen puutarhahanskan, jonka sisällä oli lihapullanmuru ja loppuun kätkin namirasian. 

Vein koirat pitkälle lenkille kääntääkseni ajatukset pois vanhenevasta jäljestä. On tosi vaikea vain odottaa, että aika kuluu ja pääsee katsomaan, miten koira toimii. Uskoisin, että mun täytyy vielä tehdä jonkun verran jälkiä joka askelessa nami -tyylillä ennen kuin uskallan alkaa harventamaan namitiheyttä ja pidentämään jälkiä. 

Palasin lenkiltä, askartelin Alvalle pitkän narun ja vein sen omenapuun taimen luo, mistä jälki alkoi. Uskoisin, että se tykkää jäljestyksestä. Se ei ole kovin intensiivinen, mutta se kuitenkin pysyi koko ajan jäljen päällä ja söi ne namit, jotka löysi. Ja tiedän, että se yhdistää jo maassa olevat askelet makupaloihin. Minä annan sen jäljestää vapaasti. Haluan, että se oppii tekemään itse ratkaisut jäljellä, enkä halua paljon auttaa sitä, ettei se opi turvautumaan minuun ennen kirsuaan. Sillä tosipaikan tullen minä en tiedä, missä haju on enkä pysty silloin tukemaan koiraa.  Olkootkin, että Alva tuskin tulee koskaan pääsemään sinne tosipaikkaan, vaikka olisikin mielenkiintoista treenata se erikoisjälkikokeeseen.

Alva löysi hanskan ja haistoi sen sisään kätketyt lihapullanmurut. Ohjeistin sen menemään maahan ja annoin murut hansikkaan sisältä. Ne olivat valuneet peukaloon ja sain hetken kaivella niitä. Sitten pyysin sitä jatkamaan jäljestystä. Namikipon luona pyysin sitä myöskin makaamaan. Esineilmaisu pitäisi myös treenata kuntoon, mutta en oikein tiedä, miten se harjoitetaan erikseen ja siirretään sitten jäljelle.

Alva on myös saanut kokeilla verijälkeä. Tätini Leena teki sille kesäkuussako se oli, lyhyen verijäljen, joka oli kaaren muotoinen. Hän oli tehnyt jäljen myös Ansi-russelille. Sanotaan, että verijäljen treenaaminen koiralla, joka harrastaa myös palveluskoirajäljestystä, voi sekoittaa koiraa, mutta jälki kuin jälki. Paitsi ehkä palveluskoirien metsäjäljellä, jossa koiran pitää poimia ihmisen jälki janalta eli metsään merkityltä linjalta. Ja Alva on edelleenkin pelkkä sunnuntaiharrastelija.

En muista, ajettiinko ensin Ansin jälki vai Alvan. Alvan kanssa tuntui aluksi, että oltiin vain lenkillä pitkässä narussa ja valjaissa. Se haahusi sinne tänne eikä näyttänyt kiinnostuvan hajusta ollenkaan. Leena ohjeisti minua avustamaan koiraa, mutta minä vastustin. Alvan on jäljestettävä itse. Koira ei ole jäljellä, minä pysähdyn ja odotan, että se palaa sinne. Tosin näin jälkeenpäin ajatellen sille voi kyllä näyttää jälkeä, että tuota pitäisi seurata eikä vain talsia sinne tänne. Jossain vaiheessa se alkoi kuitenkin kulkea selvemmin jäljen päällä, mutten ole ihan vakuuttunut, seurasiko se itse jälkeä vai vain käveli siihen suuntaan, johon mekin menimme. Makuun se huomasi kuitenkin selvästi ja nuuski sen huolellisesti. Jälki jatkui vielä ja jatkoimme eteenpäin. Lopussa oli namikippo.

Toisella kertaa olimme tallaamassa verijälkeä Ansille. Leena merkkasi reittiä edellä ja minä lampsin perässä sitä verisientä kiskoen. Makuilla siihen laitettiin verta, joka oli ihan mustaa ja ällöttävän näköistä. Sitä roiskui meidän molempien kengille. Itse ajoa en päässyt näkemään, se tapahtui seuraavana päivänä.

Paistoimme vielä makkaraa ja kotiin lähtiessä Leena teki Alvalle erittäin lyhyen namijäljen vähän käytetyn metsätien pätkälle. Alva jäljesti sen ihan hyvin, vähän hapuili välillä. Kerran se meinasi harhautua paluujäljelle, koska jälki kulki tien ruohokaistaleella ja Leena oli tullut toista pyöränuraa takaisin. Lopussa Alva otti namikiposta ilmavainun ja aikoi rynniä sinne, mutta minä estin sen ja se pääsi namikipon luo laskemalla kuononsa takaisin maahan. Palasin minäkin pyöränuraa takaisin ja Alva koetti kurotella unohtuneita nameja jäljeltä. Senkin minä estin. Jälki ajetaan silloin kun se ajetaan ja sääntöjen mukaan, ei lompsotella edestakaisin etsimässä nameja.

Esineruutu

Itsetekemäni ja Leenan tekemän jäljen välissä askartelin Alvalle esineruudun porukoiden pihalle. Siinä oli kovasti tallaamista. Värväsin isän apuun ja tehtiin yksi tai kaksi lähetystä Pipsallekin. Alvalle tehtiin kolme, joista kaksi näkölähdöillä ja yksi sokkona eli vein Alvan nurkan taa piiloon, kun isä vei esineen. Jälkiharjoittelu näkyy Alvasta selvästi. Se pysyy hyvin tarkasti tallatulla alueella ja sen kuono pysyy harmillisen alhaalla. Esineitä se hieman nyppii ennen kuin se tuo ne. Odotan harjoituksen ja itsevarmuuden korjaavan tuota piirrettä. Sokkoharjoitus ei ollut kovin hyvä, koska Alva hämmentyi siitä. Mutta sen pitää kuitenkin oppia oikeasti etsimään. Esineinä meillä oli vanha pesusieni ja taas se rikkinäinen hanska. Pipsalle oli letkunpätkä. Se ei tajunnut harjoituksesta mitään, kunhan juoksi vain, mutta nosti se sen esineenkin lopulta.