Kultainen Alvani nukkui perjantaiaamuna pois eläinlääkärin avustamana. Sen lonkkavika oireili jo sen verran, että eläinlääkärin löytäessä siltä alkavan märkäkohdun päädyin päästämään rakkaimmaan ystäväni pois. Ikävä on ihan hirveä. Alva lähti tuhkattavaksi ja sion haudata tai ripotella sen jäänteet mökille, missä se viihtyi yhtä hyvin kuin kaikki muutkin koiramme.

En edes tajunnut, kuinka tärkeä Alva oli minulle. Itken, kun tajuan, mitä kaikkea emme ehtineet enää tehdä yhdessä. Väittelen itseni kanssa, oliko ratkaisu oikea, mutta silloin koetan muistaa, että Alvan liikkuminen oli vaikeaa ja sen silmissä oli jo merkit vetäytymisestä, vaikka se vielä jahtasi innoissaan käpyjä ja häiriköi Pulman koulutusta naminhimossaan.

Alva ei milloinkaan valittanut. Se oli kaikille ystävällinen, vaikka sille oli selvästi oma väki tärkein. Se ei pelännyt mitään, paitsi ihan vähän lehmiä, ja sen pystyi ottamaan mukaan ihan mihin tahansa. Alva oli perusluonteeltaan kiltti ja rauhallinen, mutta nössö se ei ollut ja sen kanssa pystyi harrastamaan eri lajeja noin luonteen puolesta. Se kilpailikin tokossa ja rallitokossa ja kokeili agilitya, jälkeä, noseworkia ja koiratanssia. Alva oli vaan niin ihana.

Kovasti kaivaten

In memoriam
BH RTK1 RTK2 Zarecon's Unforgettable
"Alva"
5.9.2009 - 7.6.2019